Harrastuksesta ammatti..? Hell no.

Tästä aiheesta piti kirjoittaa jo viime viikolla, mutta en ole jostain syystä jaksanut… Tässä kuitenkin hieman tekstiä siitä, millaista oli olla tallityöntekijänä aamusta iltapäivään viiden päivän ajan, ilman kenenkään apua ja opastusta. Olen tehnyt tallitöitä useasti aikaisemminkin, mutta nyt olin ensimmäistä kertaa päävastuussa asioista ja jouduin itse pitämään monet langat käsissäni kolme viikkoa, joista kaksi ensimmäistä olin onneksi neljän TET-harjoittelijan seurassa. Viimeisen viikon teinkin sitten yksin, ja pakko sanoa että oli aika karua tajuta, miten paljon tallitöitä on tehtäväksi yhdelle ihmiselle… Tässä nyt aluksi päivän aikataulu, mikäli muistan sen vielä… ^_^’
8.00 Heinien jako, juotettavien hevosten vesien vaihto ja ämpäreiden pesu.
8.30 Peacemakereiden jako.
9.00 Yksityiset ulos, tuntihevoset ulos
~ Karsinoiden siivousta.
11.30 Tarhojen vaihto.
(tauko?)
~ Karsinoiden siivousta.
12.30 Heinien jako.
13.00 Tuntihevoset sisälle, peacemakereiden jako.
13.30 Yksityiset sisälle.
~ Yksityisille peacemakerit, juotettavien vesien tarkistus ja täyttö.
~ Lakaisua.
Repa odottelee sapuskaa uudessa karsinassaan, yhdennäköisyys
metsästysmuistoon on todellakin aika huomattava… Söpö varsa. (:
  … Well, näin sujuisi siis ihanteellinen työpäivä tallilla, jossa käyn. (Jos siis muistin aikataulut oikein, joku muu työntekijä saa toki korjata jos meni väärin.) Tiesin jo sunnuntai-iltana ennen viimeistä työviikkoani, etten pysyisi aikataulussa yksinäni, joten päätin tulla töihin jo seitsemään. Heinien jako sujui kohtalaisen hyvin lukuunottamatta kuraista/jäistä/möykkyistä pihaa, jonne kärryn sisältö kaatui lähes päivittäin viedessäni “vajahevosille” heiniä. Juotettavien vesien roudaamisesta en sano mitään ettei tulisi rumia sanoja kuten torstaina, kun kaaduin kahden täyden ämpärin kanssa keskelle pihaa (=kuraiset ja märät housut ja kengät, kipeä mustelma reidessä ja korviaviiltävä kiroustulva)… Peacemakereiden jakokin sujui onneksi nopeasti ja ilman tuskia, ja sitten pääsinkin toisiksi ikävimpään hommaan… Nimittäin hevosten viemiseen ulos.
  Aluksi on sanottava, että hevoset on paljon helpompi saada ulos kuin sisälle talliin. Jokainen yksityinen hevonen käyttäytyi erittäin hienosti aamulla, ja vaikka loimittamiseen meni paljon aikaa, sain kaikki kunnialla ulos joka aamu. Kaksi hoitohevostani joutuivat tulemaan muistaakseni maanantaina aikaisemmin sisälle, koska nämä sankarit olivat rikkoneet tarhansa… Mutta joo, hevoset menivät kuitenkin kiltisti ulos. Tuntihevosten kanssa juttu olikin sitten vähän toinen. 
  Tarhat olivat mutaisia, mutta kaikki hevoset kahta lukuunottamatta menivät sinne fiksusti ja helposti. Ensimmäinen ongelmani oli nimeltään Cassandra, tutummin Alma. Neiti löi kaviot mutaan tarhan portilla ja sanoi “en muuten mene”, eikä se sitten lopulta sinne mennytkään ensimmäisenä päivänä. Rakas Nellanikin yritti vastustella, mutta sain sen kuitenkin tarhaan maanantaina ilman suurempia ongelmia. Tiistaina Alma meni tarhaan helposti, mutta Nella päätti ottaa haltuunsa ongelmanaiheuttajan vapaaksi jääneen roolin. Taistelin sitä tarhaan 20 minuuttia, kunnes sain sen lopulta sisälle portista. Sama kiukuttelu jatkui viikon loppuun asti, kunnes Nella vihdoin perjantaina käveli tarhaan täysin ongelmitta… Mutta jottei elämä menisi liian helpoksi, päätti eräs Oskari-porsas kiukutella ja kieltäytyä menemästä tarhaan… Ja tiedättekö mitä? Kun on joka päivä viikon ajan yrittänyt saada vastahakoista hevosta tarhaan 10-20 minuutin ajan, ei jaksa enää tapella typerän aasin kanssa. Joten aasi vietti mukavan perjantain sisällä ulisten surkeuttaan, omapa oli ongelmansa.
Ihana näky eräänä aamuna: rakas Nella ja karsinakaverit makoilivat rennosti ja sulassa sovussa melkein kylki kyljessä,
kun tulin tallille. ♥ Jokainen hevonen siristeli hieman ärtyneenä silmiään kun laitoin valot päälle, ja verkkaisesti tammat
nousivat toinen toisensa jälkeen unisina ylös… Osaan kyllä samaistua neitien aamu-unisuuteen, todellakin… -.-‘
  Saatan olla hieman hullu, mutta yleensä rakastan karsinoiden siivousta. Jos sitä ei tarviste tehdä järjettömässä kiireessa kuten tällä viikolla, tekisin sitä mielelläni useamminkin ja vaikka ihan ilmaiseksi, joskin rahasta ei kyllä ole ikinä haittaakaan… Karsinoiden siivous on ruumiillista työtä, jonka aikana ei tarvitse ajatella periaatteessa mitään tai pelätä, että joku pöljä koni loikkaa niskaan kun jossain rasahtaa tai kolahtaa… Siivouksen ja turvettamisen jälkeen on mukava katsoa puhdasta karsinaa ja nähdä työnsä jälki, ja kun tyytyväinen hevonen saapuu kotiinsa ja kusaisee siistille lattialleen, tietää tehneensä hyvää työtä. Noiden viiden päivän aikana karsinoiden siivous oli rankkaa mutta myös rentouttavaa ja ihana, kaivattu lepotauko hevosten käsittelystä, ja vaikka aikataulun mukaan kaikki karsinat olisi teoriassa siivottu puoli yhteen mennessä, siivoilin niitä vielä ihan työaikani viime minuuteille asti iltapäivällä.
  Tauoista ei sitten olekaan sanottavaa, niitä en todellakaan ehtinyt pitää. Tuntihevoset oli kohtalaisen helppo hakea sisälle kun oppi oikean systeemin, hevoset sai haettua kaksi kerrallaan ja jokainen käyttyi erittäin hienosti myös torstaina, jolloin oli tuulinen ja jopa myrskyinen ilma. Yksityiset hevoset eivät sitten olleetkaan ihan niin helppoja… Lähes jokainen hevonen oli hieman… “virkeä”, mutta neljä nimeltä mainitsematonta eläintä olivat oikeasti pelottavia talutettavia. Piha oli jäinen, ja tämä hokitettu nelikko yritti kukin vuorollaan tanssia villiä balettia ympäri pihaa mitkä jalat milloinkin ilmassa (välillä jokainen yhtä aikaa)… Onneksi nelikon viimeinen hevonen oli sen verran fiksu, että kertakarjaisu palautti ruunapojan ruotuun ja se käveli loppumatkan kiltisti talliin. (Näistä neljästä yksi pelkäsi myrskyä oikeasti, sen tiedän ihan varmasti, mutta kolme muuta hyppivät kyllä aivan täysin hyppimisen ilosta… Sen huomasi juurikin viimeisestä hevosesta, joka oli oma rento itsensä heti, kun sitä oli vähän kovemmalla äänellä komentanut.) Perjantaina jokainen hevonen tuli onneksi kiltisti sisälle, eikä viimeisenä päivänä sattunut muutenkaan mitään ihmeellistä.
  Oli mahtavaa saada tällainen mahdollisuus ja olla näinkin lyhyt aika vastuussa isosta tallista (tietysti tallin omistaja olisi ollut tarvittaessa puhelinsoiton päässä, mutta olin tallimestarin sijaisena, joten hoidin hommat pääasiassa ihan itsekseni), mutta en todellakaan voisi tehdä tällaista työtä montaa viikkoa/kuukautta (vuotta en edes mainitse, ajatuskin puistattaa). Pidän vastuusta ja itsenäisestä työskentelystä, mutta tallityö taitaa olla tälle hevostytölle liian hektistä ja rankkaa hommaa… Halusin kuitenkin kertoa lyhyesti kokemuksestani kyseisellä alalla, koska takana on ehdottomasti yksi ikimuistoisimmista viikoistani koko elämäni aikana (vaikka viikko onkin ikimuistoinen vain siksi, etten ikinä tahdo kokea vastaavaa uudestaan). Tässä pitäisi vähitellen päättää, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä, ja viime viikko antoi vastauksen ainakin yhteen kysymykseen… Tulevaisuuden ammattini ei löydy hevosmaailmasta, ei ainakaan tallitöiden parista.
Loppuun vielä pikainen hehkutus sunnuntain kisoista; hypättiin
Nellan kanssa nollarata seiskakympissä, ja pienistä teknisistä
ongelmista huolimatta olen erittäin tyytyväinen pikkuhevoseen. ;)♥

Comments 2

  • Kiva teksti ja niin totta!:D Tytöt on söpöt tossa kuvassa. 🙂

    • Kiitos kommentista!(: Yritin kirjoittaa mahdollisimman totuudenmukaisesti, joskin jouduin vähän siistimään tekstiä etten kirjoita suoraan mitä mieleen tulee… 😀 Ne on aikas söpöjä melkein aina (:♥

Vastaa käyttäjälle Hanna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.