“Saanko luvan?” – ohjasajoa kimon herrasmiesruunan kanssa ♥

Olen jo monta vuotta tykännyt maasta käsittelystä hevosten kanssa, mutta innostus kohosi ihan uusille leveleille, kun Tampereella järjestettiin helmikuussa ohjasajoklinikka. Heti klinikan jälkeen kokeilin ohjasajoa Farón kanssa, ja vaikka olimme molemmat kokeilleet ohjasajoa aikaisemminkin (minä tosin ihan itseoppineena täysin osaamattoman Ossin avustuksella, onneksi Ossista tuli ihan kelvollinen siinä puuhassa :D), tämä klinikalla opittu tapa oli meille uusi ja ihmeellinen. Faró joutui siis harjoituskaverikseni, kun pujottelin ohjia kuolainrenkaista ja juoksutusvyöstä aivan kuutamolla ja sen jälkeen yritin vielä saada homman toimimaan käytännössä…
  Onneksi Faró on Faró. Se sanoi ihan alusta asti heti, jos otin ohjalla liikaa tai liian vähän, painostin liikaa jostain suunnasta tai eksyin liian eteen ohjasajaessani. Faró sanoi myös silloin, kun tein jotakin oikein, ja se onkin yksi reiluimmista hevosista, jonka olen ikinä tavannut. Mitään ei saa ilmaiseksi, mutta jos osaa oikein pyytää, Faró antaa itsestään vähintään 110%. Faró on myös erittäin herkkä, ja sain kyllä huomata erittäin nopeasti, jos joku asia häiritsi ylpeää ja hienoa ruunaa. Faró on ohjasajaessa siinä mielessä anteeksiantavainen, että jos mokailen vähän, se kyllä hölkkäilee ihan kiltisti, mutta ei kyllä toisaalta viitsi sitten tehdä töitäkään, kun ei ajaja niitä vaadi…
  Ja sitten kun palat tosiaan naksahtavat kohdilleen… Ei hitto, miten kauniilta ja hienolta voi hevonen näyttää. Farón kanssa onnistunut ohjasajotreeni on kuin tanssia. Ei mikään sellainen nihkeä, kömpelö ja ulkoa opeteltu koulun liikuntasalitanssi, vaan ihan oikea valssi. Farón valssissa on kaksi tanssijaa, jotka molemmat johdattavat toisiaan sulavan liikkeen pyörteisiin. Mitä enemmän harjoittelemme, sitä enemmän tulee sellaisia hetkiä, kun minusta tuntuu siltä, että pitäisin höyhenkevyttä tanssivaa ruunaa kämmenilläni. Faró tanssii ohjien päässä pehmeästi ja vaivattomasti, ja se itse hallitsee liikettä, joka kohoaa ylös, ylös, kohti tanssisalin kattona lepäävää taivasta… Tunne on ihan mieletön, ihan kuin osaisi taikoa… Vaikka meistä se taikuri onkin ehkä Faró, sillä vaikka onnistunut valssi onkin ehkä käsissäni, niin kyllä se taika lähtee siellä ohjien päässä valssaavasta ruunasta.
  … Tarvitseeko tästä sanoa muuta? Ohjasajosta on tullut lyhyessä ajassa meidän yhteinen lempijuttumme, minun ja Farón tanssi, ja vielä joskus tanssimme sitä niin hyvin, ettei kumpikaan meistä astu kertaakaan toistemme varpaille… Kuvainnollisesti toki vain, Faró ei viileän kohteliaana herrasmiesruunana sellaista harrasta. 😉
  Tämän lyhyen johdannontapaisen jälkeen saatte kuvia ehkä parhaasta ohjasajotreenistämme tähän mennessä, onneksi sattui olemaan kuvaaja paikalla! Faro näytti kevätauringossa tanssiessaan niin kauniilta, että osa ohjasajosta meni vähän hukkaan, kun ajaja tuijotti hevosta haltioituneena (Anteeksi, pakko tähän väliin sanoa, että vihaan ihan älyttömästi tuota sanaa. Luin kerran fantasiakirjaa, jossa henkilö oli haltioitunut jostakin, ja ei siinä muuten tietenkään mitään ongelmaa olisi ollut, mutta kun kyseinen henkilö oli haltia… Jooh, yritän päästä tästä yli joskus. 😀), mutta pikkuvikoja… Faro on upea. ♥ Kuvat © Linda P., valtavan iso kiitos! ♥
Liikkeelle lähdettiin pienten kehityskeskuteluiden jälkeen; Faró kehitti jälleen ihmistä eikä toisin päin. Seisoin aluksi liian edessä ja Faró kieltäytyi täysin liikkumasta, ja kun löysin oikean kohdan ja puhuin tarpeeksi selvästi hevosta, Faró huokaisi syvään, pudisti vähän päätään (ei oikeasti, mutta sen ilme kertoi kaiken olennaisen) ja lähti liikkeelle.

Yksi harvoista kuvista, joissa Faró näyttää vähän ponilta. 😀 Komea poni tosin, mutta oikeasti se on upea hevonen. 😉

Tämä on aika täydellinen kuva sellaisesta hetkestä, kun unohduin vain katselemaan Faróa, se on niin käsittämttömän hieno ja valo oli aivan mielettömän upea. ♥

Hieman säätöä suuntaa vaihtaessa. 😀 Onneksi Faro on jo tottunut tähän touhuun. ♥
“Hohhoijaa, yritäs nyt virittää ne ohjat oikein…”

Tanssiva kimo. ♥

Helppoa kun sen osaa, Faró tuumaa ja hoitaa homman silmät kiinni… 😀 ♥

Faró on aika nihkeä ilmaisemaan suuria tunteita, mutta luulisin, että sekin oli ihan tyytyväinen päivän työhön. 😀
♥: Kitty

Comments 2

  • Oliko sulla siis sisäohja "gramaanin" tavoin ja ulko-ohja suoraan kuolaimessa? Tästä on ilmeisesti hyötyä ohjasajossa? Mä sain hiljattain kommentin, jossa ohjeistettiin ohjasajamaan just tosta takaviistosta, mä kun olen ohjasajanut takaa totuttaen samalla tulevaisuuteen kärrymuulina, mutta jos ohjasajon on tarkoitus tukea ratsastusta, niin silloin se on varmaan parempi tehdä takaviistosta, josta saa helposti ympyrälle ja taipumaan?

    • Joo on. 🙂 Mäkin opetin Ossin ajolle takaa ja nyt helmikuussa vasta opin tän postauksessa olevan tavan, tosi hyvä ja toimiva ja varsinkin ympyrätyöskentelyssä toimii paremmin, tässä näkee myös hevosen liikkeet sivusta ja pystyy korjaamaan asioita helpommin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.