Faron ajo-opetus alkoi jo maaliskuussa, ja kirjoitinkin siitä jotain blogiin. Osittain opetin sen ajolle ihan vain saadakseni itselleni harjoittelua ja hevoselle keinon pysyä kevyemmässä lihavuuskunnossa, mutta iso syy oli myös lisää käyttövuosia vanhemmalle hevoselle. Farolla on ikää jo 18 vuotta, ja selän nivelrikko vaikuttaa sen oloon ja liikkumiseen siinä määrin, että se on esimerkiksi kylmällä tai märällä kelillä huonompi ratsastaa/vertyy hitaammin. Tällaisina päivinä olen tavallisesti ainakin aloittanut työskentelyn maasta, tai tehnyt koko treenin maasta, mutta ajaminen toi ihan erilaisen treenimahdollisuuden maastakäsittelyn rinnalle. Pystyn työskentelemään tehokkaasti ja lisäämään treeniin vastusta koppakärryjen avulla, ja vastoin odotuksiani Faro on alusta asti sietänyt ajoa paremmin kuin hyvin, nykyään se jopa todella tykkää siitä ja hölkkää kärryjen edessä mielellään.
Faro ei ole ajaessa mikään pomminvarma, mutta nykyään se on jo melko varma. Kilpapyörät, mopot, kuorma-autot ja jäätelöautot täydellä volyymilla eivät aiheuta mitään reaktiota, kuten eivät ratsainkaan, se ei ole koskaan ollut kovin säikky näkemilleen asioille. Äänet sen sijaan jännittivät sitä ajaessa alkuun todella paljon, ja muutamat kerrat mentiin pari pätkää laukkaa, jos jalkani kopsahti ravissa kärryn pohjaa vasten. Ajan Farolla aina niin, että sillä on tulpat korvissa ja äänieristetty huppu siinä päällä, korvien liikkeistä päätellen se kuulee kehuni mutta ei liikaa taustaääniä. Nykyään se ei jännity lainkaan, vaikka kärryn pyörä hieman kopsahtaisi johonkin tai jalkani kolahtaisi, ja pystyn ottamaan laukka-ajatuksen jännässäkin tilanteessa alas, ennen kuin varsinaista laukkaa edes tulee. Joskus se rikkoo käynnin eteenpäin pyytäessä raville, mutta en koskaan ota sitä heti alas, ellei vastaan ole tulossa auto tai muuta liikennettä. Jos se vastaa niin hyvin eteen, että siirtyy raville, se saa todellakin ravata sen pari askelta ennen kuin kysyn, mentäisiinkö sittenkin käyntiä. Kuumuudestaan huolimatta Faro osaa olla myös laiska, ja yleensä jos se on saanut ravata pari omaa askelta, se jatkaa käyntiä huomattavasti paremmin ja reagoi nopeammin myös käynnissä eteenpäin pyytämiseen.
Pyrin viikosta riippuen pitämään Faron treenin “ravihevostreeninä”, vaikkei se tosiaan mikään ravuri olekaan. Se liikkuu reippaammin noin kolme kertaa viikossa, joko ajaen ravilenkkiä tai ratsain laukassa, ja muuten se joko maastoilee, tekee satunnaisesti tunteja tai palloilee pihattotarhassa, jonka vaihteleva pohja antaa sille loistavaa jumppaa. Aikaisemmin otin sen liikkumisesta hirveästi stressiä ja mietin, että jos se ei liiku kuutta kertaa viikossa, se varmasti jumittuu ja vanhenee nopeammin ja kuolee… Noh, nyt kun ollaan kesä ja syksy liikuttu tällä ravihevostyylillä, niin eihän tuo ole mihinkään kuollut, tullut paremmaksi vain. Hienosäätöön pitäisi käyttää enemmän aikaa maastakäsin, mutta eiköhän sekin ala tässä syksyn mittaan taas houkutella, kunhan sataa niin paljon, ettei huvita treenata kuin sisällä minimaneesissa. Ratsain työstän pääasiassa käyntiä ja laukkaa oman selkäni, mutta myös Faron selän takia – sen ravissa olen itse niin tasapainoton, tai ainakin siltä minusta tuntuu, että on reilumpaa jättää ravihommat vähemmälle. Ravia pääsen avaamaan kärryiltä, ja myös suoristaminen onnistuu ajaen todella hyvin.
Kaikkian hevosten kanssa ei varmasti ole yhtä naurettavan vaikeaa löytää sellaista kauhun tasapainoa, jolla homma tuntuu sekä kuskista että hevosesta mielekkäältä, mutta Faron kanssa ollaan kyllä kokeiltu vaikka ja mitä tänä kesänä. Aluksi sillä ei kannattanut ajaa ratsastamisen jälkeen – se oli poikkeuksetta liian vino, ja sortui helposti laukkaan, kun korjasin vinoutta. Ajon jälkeen sillä ei kannattanut ratsastaa – se jännitti ajoa kaikesta huolimatta sen verran, että se oli ratsain aika jäykkä heti ajopäivän jälkeen. Niinpä ajelin sitä noin kerran viikkoon, tein paljon maasta ja ratsastin sellaisissa väleissä kun se sopivalta tuntui, 1-2 kertaa viikossa suurin piirtein. Lopulta koitti kuitenkin se hetki, kun pääsin korjaamaan sitä ajossa niin paljon, että se oli yhtäkkiä suora ja ennen kaikkea rento. Sen jälkeen se oli seuraavana päivänä ratsain todella hyvä laukassa, ja vapaapäivän jälkeen pystyin ajamaan sen ilman suoristelua maastakäsin. Nykyään en joudu enää miettimään tarkasti, mitä ollaan viimeksi tehty, vaan voin tehdä juuri sitä, mikä tuntuu minusta ja Farosta hyvältä. Olemme nyt siinä pisteessä, että pohjatyö on tehty niin perusteellisesti, että toistaiseksi voidaan vain nautiskella liikkumisesta yhdessä.
Tämän postauksen kuvat ovat viimeisimmältä ajolenkiltämme maanantailta, kun kävimme hölkkäämässä vähän yli 4km lenkin. Faro oli ajaessa parempi kuin koskaan, se liikkui todella kivasti ja vastasi eteenpäin pyytäviin merkkeihin myös takaa eikä vain nostamalla päätä ja kiihdyttämällä etujalkojen liikettä. Ajelin pitkät pätkät käyntiä ohjat löysällä ja ravissakin tuntuma sai olla todella kevyt mutta tasainen, Faro ei jännittynyt lainkaan vaikka kohdattiin jos jonkinlaista kulkuneuvoa matkalla. Kääntyminen ei ole edelleenkään sen bravuuri, mutta olen opettanut sen siihen, että näytän suunnan mihin käännytään, ja annan Faron hoitaa loput häiritsemättä. Silloin se pysyy läpi käännöksen rentona eikä hätkähdä, vaikka aisa vähän osuisi lapaan, ja käännöksestä saan pyytää eteenpäin varomatta sitä, että hevonen ampaisee horisonttiin kuin nato-ohjus. Mönkan jälkeen haastavimmasta ajo-opetettavastani on tullut oikein kelpo peli, uskon hyvin vakaasti että Mönkasta tulee melkein yhtä hyvä (melkein, koska Faro on aina minun mielestäni paras :D).
♥: Kitty