Mitä kuuluu, harmaa ja haiseva? ♥

Postauksen kuvat ekaa ja vikaa lukuunottamatta © Emmiina K., julkaisematonta kännykkämatskua klinikkapäivältä. 🙂

  Ossi voi oikein hyvin ja alkaa olla kotiutunut uuteen kotiinsa. 🙂 Ruunauksen jälkeinen turvotus on lähes kadonnut, ja ollaan päästy jo vähän liikkumaan, jonka myötä on tullut esiin uusi ongelma… Ossi tärisi paljon aluksi jännittäessään uutta paikkaa, ja mahdollisesti sen takia se on vetänyt itsensä ihan jumiin. Tämän takia Ossin liikkuminen on hyvin vastahakoista, mutta kaikkein tärkeintä on, että se paranee ruunauksesta ja saa totutella uuteen kotiinsa… Toisin sanoen, en ota vielä kovin isoa stressiä liikkumishaluttomuudesta, meillä  on aikaa korjata sitä ja uskoisin, että vuolu ja mahdollisesti hieronta voisivat tehdä jo ihmeitä… Mutta katsellaan rauhassa, nyt Ossilla ei ole mikään kiire mihinkään. Kunnollinen “treenaaminen” ja mahdollisesti ajaminen tulevat ajankohtaisiksi vasta sitten, kun Ossi liikkuu kunnolla ja itse eteenpäin (jos näin ikinä tapahtuu), siihen asti tutkitaan maailman menoa kaikessa rauhassa.

Ossi ja uusi tarhakaveri Chrisu, Ossi ei oikeasti ole noin iso. 😀

  Hevoslauma on hyväksynyt Ossin joukkoonsa, vaikka se onkin lauman alin ja saa osakseen vähän hevosten pompottelua. Ossi oppii kuitenkin koko ajan paremmin elelemään laumassa, ja se on onnistunut valloittamaan pihattokatoksen itselleen… Yhden ponin se sinne päästää, muuten katos kuuluu vain aasille. 😀 Ossi on käynyt myös seikkailemassa vähän omin luvin ja livahtanut tarhasta muutaman kerran, mutta ei se onneksi ole kauas karannut, joten en ole tästäkään ottanut suurta stressiä. Korjailin eilen tarhan aidan ja varmistin, että alalangassa kulkee sähköt, ja nyt tälli on sellainen, että jos Ossi kävelee siitä läpi, niin pakko nostaa hattua, kova jätkä!

Jos joku tietää, miksi Ossi pitää päätään usein itse tuolla tavalla kättäni vasten, niin saa kertoa. 😀 En tiedä tykkääkö se siitä (korvat eivät ainakaan kerro mitään, ne ovat lähes aina taaksepäin), mutta noin se on monet kerrat nojaillut ja ollut rapsuteltavana, ja noin se myös kertoi, että hän haluaa muuttaa muualle… Ja koska Ossi on niin hieno ja rakas, menin tietysti halpaan ja ostin mokoman pikkuotuksen. ♥

  Olen päässyt kokemaan monet kavioeläimen omistajan riemut hyvin lyhyessä ajassa: on soiteltu eläinlääkärille (neljä kertaa ehkä, kerran myös päivystykseen…), kylmätty jalkoja, hierottu arnikaa jumisiin lihaksiin, korjattu rikkinäinen loimi (=teippasin sen jesarilla, niin suuri motivaatio minulla oli tähän asiaan illalla pitkän työpäivänä jälkeen… 😀 Saa se uuden takin sitten kunhan omistaja on taas vähän rahoissaan, tai sitten yritän epätoivoisesti korjata kurkistusikkunan vanhasta…) ja saatu soittoja siitä, että elukka ei olekaan tarhassaan… Jep, Ossi ei todellakaan päästä minua helpolla, mutta kaikesta oppii ja vielä ei ole ainakaan iskenyt totaalinen epätoivo ja katumus… (Koputtaa puuta sormet ristissä ja toivoo, ettei ainakaan eläinlääkäriä tarvitse tavata pitkään aikaan…)

Ei yhtään kehno aamu muuttaa muualle, tästä alkoi meidän matka kotiin. ♥
Ossin mielipide klinikkakeikasta, haiseeeeeee!

  Sitten iso asia: ruunaus. Onko ruunaus vaikuttanut Ossiin mitenkään? Siitä on nyt kolme viikkoa, joten ilmeisesti jotain tuloksia voisi olla näkyvissä… No joo, pallithan siltä tietysti puuttuu, mutta onko mitään muuta tapahtunut? Ossin kanssa seitsemän vuotta hengailleena uskaltaisin veikata, että siitä tuli aika hyvä ruuna. Aikaisemmalla tallilla hevosten kohtaaminen oli aina aivan jäätävä show ja Ossi oli toisinaan ihan oikeasti vaarallinen (jos ei saanut hypätä hevosta päin, hypättiin taluttajan syliin), enkä todellakaan voinut antaa sen haistella ohi kulkevia hevosia. Nyt kolmen viikon aikana Ossi on nuuhkinut luultavasti lähes jokaisen tallin hevosen, tammat, ruunat ja orit, ja se on suhtautunut jokaiseen erittäin hyvin. Mitään ongelmia ei Ossin puolelta ole ollut tässä asiassa, ja vaikka osa “kiltteydestä” johtuukin varmasti myös muuton aiheuttamasta järkytyksestä, väittäisin Ossin ihan oikeasti tasoittuneen vähän. Se ei myöskään ole purrut kunnolla kertaakaan, mikä voi tosin olla myöskin vain vieraskoreutta… Toivottavasti ei, sillä tuo kiltti aasi on aika kiva.

Kukaan ei kuollut ja mentiin ravia ja tölttiä, Ossi ekaa kertaa käsihevosena enkä tiedä onko Sulokaan vastaavaa tehnyt… Näin Ossi tulee liikkumaan jatkossakin välillä, kunhan saadaan pikkutyypin jumit kuntoon ja vauhtia löytyy vähän lisää. 🙂

  Ossilla on ollut uudella tallilla kuolaimet suussaan kerran. Muuten olen käsitellyt sitä vain riimussa, ja se on ollut tosi fiksusti. Olen myös antanut pienten tuntilaisten viedä sitä tarhaan ja hakea talliin, eikä minun ole tarvinnut kertaakaan napata Ossista kiinni minkäänlaisen porsastelun takia. Olen myös uskaltanut antaa sen yhdelle tallilaisellemme pari kertaa kävelytettäväksi kun en ole itse päässyt tallille, ja Ossi on osannut olla aaseiksi. Jotenkin odotan yhä alitajuisesti sitä, milloin se tekee jotain kamalaa (onhan kyseessä kuitenkin edelleen sama otus, joka on täräyttänyt minua kaviolla poskeen – joskin villissä nuoruudessaan, mutta silti – ja purrut jäljen selkääni ja monesti pohkeisiini ja nilkkoihini), mutta tietysti toivon, että Ossi osaisi ihan oikeasti olla kiltisti ja oppisi niin fiksuksi, että lapsetkin voisivat tehdä sen kanssa kaikkea kivaa.

Rakas pikkuinen pellolla pari päivää sitten ♥

  Tällaista tällä kertaa, kuvapuoli on vähän vähäinen, mutta lisää ja parempia tulee kunhan koulukiireet hellittävät… Postaustoiveita saa esittää! 🙂

♥: Kitty

Comments 1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.