(Etsin jotakin fiksua nimeä postaukselle, ja vaikkei tuo lainaus ehkä ihan liikaa tekstiin liitykään, minun oli jostain syystä ihan ihan pakko laittaa se tuohon… Koska Muumit. :’D)
Vaikka kyseessä on hevos(/-aasi)blogi ja viime heppapostauksesta on aikaa, haluan kirjoittaa hevosiin liittymättömästä aiheesta, joka on nyt varsinkin lähiviikkoina vaivannut minua paljon ja tiedän, etten ole ainoa kyseistä asiaa pohdiskeleva ihminen… Kuvituksena saatte kuitenkin hevosia ja ihanan aasin, kuvat nappasi Emmiina K.
Olen kuullut todella usein elämäni aikana olevani ujo ja hiljainen, ja nuorempana painoin pääni alas ja nyökyttelin hiljaa: “Joo, oon mä vähän ujo.” Vasta tässä muutaman vuoden sisällä olen alkanut päästä ajatuksesta eroon ja huomannut, että en todellakaan ole ujo ja vielä vähemmän hiljainen, olen vain todella mukavuudenhaluinen ja epävarma astumaan mukavuusalueeni ulkopuolelle. Oman ihanan kuplani ulkopuolella on monia mielenkiintoisia ihmisiä, jotka ovat ihan vieraita ja joille puhuminen on aivan valtava kynnys, vaikka haluaisinkin hirveästi tutustua uusiin tyyppeihin ja olen ihan vilpittömästi kiinnostunut heistä.
 |
| Käytiin eilen ukkelin kanssa pellolla, kun kentän läheisyydessä oli kovasti härdelliä… No joo, eipä se keskittyminen onnistunut pellollakaan kun laitumella oli 8 hevosta (ja tietysti tammaa, tosin ei Kiltsu niistä juurikaan sano enempää kuin ruunistakaan :D) katselemassa ja osallistumassa, mutta päästiin kuitenkin ottamaan vähän ravia ja laukkaa. Kuvastahan ei juuri hevosen jalkoja näy, mutta askellaji oli laukka ja meillä oli oikeasti ihan ratakin tuossa kavioiden alla, ihan umpipellossa ei baanailtu.. :’D |
 |
| “Moi tytöt, tulisinks mä teidän kans laitumelle?” Keskittyminen ihan täyskymppi, mutta ei se mitään kun ukko on söpö. 😀 En tiedä miksi kuolaimet näyttää olevan tooosi löysällä ja pitkät, ei ne normaalisti ole eikä ne kyllä karkaa suustakaan ratsastaessa… 😮 |
Ihmisiin tutustuminen on taito, jota ei voi oppia kuin harjoittelemalla. Toiset menevät ongelmitta puhumaan kenelle tahansa, saavat helposti ystäviä ja uskoutuvat ihmisille asioistaan, toiset taas pysyvät siellä kuplassaan ja kokeilevat hyvin varovasti, uskaltaisiko sitä sanoa “moi” vai olisiko kuplassa sittenkin parempi olla… Ennen lukiota vietin vielä aikaa kuplani ulkopuolella ja sain kohtalaisen helposti ystäviä, mutta sitten tuli lukion ensimmäinen vuosi ja itsetuntoni romahti hetkeksi ihan nolliin. Vaadittiin kunnon potku persauksiin erään rock-konsertin muodossa, jotta uskalsin jälleen olla oma itseni ja tehdä omia päätöksiä, kuten vaihtaa pois tuosta kyseisestä lukiosta (ja ottaa tatskan elämäni tärkeimmän sankarin kunniaksi, mutta ei siitä enempää :D). Matkan varrella eksyin kuitenkin takaisin sinne kuplaani, ja yritän edelleen parhaani päästäkseni pois sieltä aina silloin tällöin…
 |
| Kiltsun älykäs pesuhetki. En tiedä onko se kameli vai laama, mutta söpö se on ainakin. |
 |
| Kun vähän ahdistaa, mutta pakko silti juoda… Kiltsun elämän suurin dilemma. 😀 |
En todellakaan ole ujo ja hiljainen, kunhan tutustun ihmisiin paremmin. Itseasiassa olen pahimmillani/parhaimmillani todella äänekäs, kova nauramaan ja heittämään huonoa läppää, mutta koska pidän edelleen turvallista kuplaa mukanani, vaatii aina jonkin verran aikaa, että osaan olla oma itseni. Huomaan tosi usein suuttuvani itselleni siitä, että annan itsestäni ujon vaikutelman, sillä samalla kun mutisen hiljaa “moi”, sisäinen ääneni huutaa: “Mikä sua vaivaa, puhu ääneen, senkin nynny, et sä ole oikeasti tuollainen!”. En halua vaikuttaa siltä, että minua ei kiinnosta puhua ja tutustua ihmisiin, mutta valitettavasti se vaikutelma siitä helposti tulee, jos ei uskalla avata suutaan… Aivan järjettömän turhauttavaa sellaiselle ihmiselle, jota kiinnostaa ihan hirveästi kuunnella muita ihmisiä ja käydä mielenkiintoisia keskusteluja heidän kanssaan.
 |
| Hyvin satunnainen lainaorhi. ♥ Aivan mielettömän kiva hevonen, tosi herkkä mutta osaa kyllä myös sanoa vastaan, jos kuski ei osaa pyytää oikein. Mahtava tukkajumala, jolta irtoaa hyvän ratsastajan kanssa tosi kivaa liikettä (luetaan: kun minä istun selässä ja varsinkin ilman satulaa, komea hevonen ei esiinny ehkä täysin edukseen. :D). |
 |
| Laukka on tämän orin lempiaskellaji, ja sitä se esittelee myös ilman satulaa oikein mielellään… 😀 Kuvassa viheltelen jo hidastusta, Bjalfi vähän meinaa että “jos nyt kuitenkin mentäis vielä yks kierros, kun mun laukka on niin magee…”. Ja on se oikeasti hieno se laukka, en ole varmaan koskaan mennyt ilman satulaa yhtä ihanaa laukkaa. ♥ |
Huomasin tällä viikolla, että jos tapaan vieraan ihmisen omassa kuplassani, minun on tosi paljon helpompi olla oma itseni. Tämä kupla on tietenkin talli, jossa käytännössä asun kaikki päiväni. Esimerkiksi koulut, festarit, kauppakeskukset ja työpaikat (jotka eivät liity hevosiin) eivät ole sellaisia ympäristöjä, joissa tunnen osaavani olla oma itseni ja joita en jännitä yhtään (koska bubble, sweet bubble, t. melkoinen introvertti), ja niissä on tosi vaikeaa saada suuta auki ja käyttäytyä ns. “normaalisti”, kun taas tallilla asia on ihan toisin. Toki olen sielläkin vähän hidas tutustumaan ihmisiin, mutta kun ympärillä on asioita, jotka tunnen ja joista tiedän jotakin, on paljon helpompi potkaista kupla sivuun ja höpötellä niitä näitä. Tähän vaikuttaa tosin sekin, että usein tallilla ihmisillä on samat kiinnostuksenkohteet, mutta olen tässä lähiaikoina jutellut tallilla sellaisillekin uusille ihmisille, jotka eivät juurikaan välitä hevosista… Ja se on ollut helppoa, ei ehkä maailman luontevinta, mutta ei mitenkään kamalan vaikeaakaan.
Ossi on aivan ihana turpaterapeutti tämän “ujous”-ongelman kanssa. Olen talutellut Ossia ruunauksesta asti pitkin kyliä ja tavannut tosi paljon uusia ihmisiä, ja kun Ossi on vieressä, on ollut tosi helppo jutella ihan täysin vieraille niitä näitä aaseista ja moottoripyöristä… Tapasimme nimittäin toissa viikolla Ossin kanssa pari vanhempaa prätkäjätkää, ja höpöttelin niin luontevasti, että eräs herra alkoi jopa elätellä toiveita old ladysta… :’D Vähän huvitti ja hävetti, mutta sellainen höpöttelijä minä pahimmillani olen, kun kupla puhkeaa… Virnuilen ja vitsailen aika estottomasti, enkä huomaa lainkaan ujostella, sillä päästyäni kuplasta olen oikeasti aika sinut itseni ja etenkin hölmön luonteeni kanssa… Sitä vaan ei ihan ensitapaamiselta aina usko, koska kupla on aika tiukasti mukana.
 |
| Tarha-Osmo. ♥ Ossi osoittaa harvoin kovin suurta kiintymystä ylimääräisiin varusteisiin, mutta kärpäshapsuista se oikeasti tykkää, tai ainakin se sietää ne erittäin hyvin. Se on selvästi tajunnut niiden hyödyn, ja antaa pukea ne tosi helposti, vaikka ei juurikaan päähän koskemisesta yleensä välitäkään. |
Miksi sitten tällainen pitkä ja epämääräinen teksti heppablogissa? Ehkä siksi, että halusin vähän purkaa omia ajatuksiani, tai sitten siksi, että tunnen tarvetta selittää nykyisille ja tuleville tutuille, miksi olen ujo… Tai siis miksi en ole, kuplautunut vain. 😀 Löytyykö lukijoista kohtalotovereita, jotka ovat turhautuneet olemaan “ujoja” ja “hiljaisia”?
♥: Kitty
 |
| Vähän sneakpeakia seuraavaan postaukseen, tällaista luvassa heti kun ehdin seuraavan kerran kirjoitella… Aiheena Ossi ratsuna. 😉 |