Miten teidän uuden vuoden viettoonne kuuluu? Täällä sujui uusi vuosi villisti, juomia meni litrakaupalla ja kaikilla oli kova meno päällä… Jeps. Vietin uuden vuoden tallilla hevosvahdissa, juomia todellakin kului kun juotimme kahden kaverin kanssa jokaisen hevosen, joka näytti siltä, ettei itse muista yön aikana juoda, ja joka ikinen hevonen stressasi raketteja jotenkin. Tämä oli ensimmäinen uuden vuoden yöni tallilla, ja vaikka tiesin jo etukäteen hevosten pelkäävän, kokemus oli silti silmiä avaava.
Valmistauduimme uuden vuoden yöhön tekemällä tallihommat mahdollisimman normaalisti. Hevoset saivat hieman reilummin heinää jo hyvissä ajoin, osalle hevosista jätettiin riimut päähän ja katsoin ohimennen, että tallissa on kaikki ok jos jotain sattuu ja tarvitsee pyydystää hevosia/tuoda niitä sisälle, mutta muuten iltapäivä sujui normaalisti. Meillä päin raketteja alettiin onneksi ampua hyvin tunnollisesti vasta kuudelta, vaikka ensimmäiset pamahdukset kuuluivatkin jo lauantaina… Kuudelta alkoi kuitenkin tasainen jytinä, joka muuttui hetkittäin sarjatulitukseksi, joista pahimmat olivat noin kymmeneltä ja puoliltaöin. Kahteen mennessä oli jo hyvin rauhallista rakettihommien osalta, suuri kiitos siitä kaikille, jotka näitä aikoja osaavat noudattaa.
Miten ne hevoset sitten reagoivat raketteihin? Suurin yllätys itselleni oli se, kun tallin vanhin hevonen oli yksi kaikkein levottomimmista. Normaalisti kolmen pappahepan lauma on se, joka stressaa kaikesta mahdollisesta vähiten, mutta nyt ne seisoivat koko illan yhdessä kasassa ja vahtivat vuorotellen. Porukan vanhin sai pumpulit korviinsa, ja sen jälkeen lauma kävi jopa vähän syömässä heiniä, mutta Faro (joka muuten kääntyi nyt 18-vuotiaaksi!), joka on koko hevoslaumamme johtajahevonen, ei tehnyt koko iltana muuta kuin vahti laumaansa. Alkuillasta Faro seisoi aidan vieressä toisen tarhan nuorempien hevosten lähellä, ja nämä kolme olivatkin puolen yön aikoihin kohtalaisen rauhallisia. Ilman Faron läsnäoloa meillä olisi aivan varmasti ollut paljon levottomampaa, mutta onneksi nuoret hevoset tietävät, keneltä kannattaa kysyä apua, kun on tilanne päällä. Hevoset hakeutuivat muutenkin tarharajoista huolimatta toistensa lähelle, vaikka normaalisti ne eivät sietäisikään naapuria niin lähellä omaa turpaansa.
Ossin lauma vietti lähes koko illan yhdessä. Viiden kaviokaverin porukka ei normaalisti seiso kylki kyljessä, vaan siellä on muutama kaveripari ja Ossi, joka luuhaa jossain itsekseen, mutta nyt jokainen haki laumasta turvaa. Aasit näyttivät reagoivan vahvimmin raketteihin ja olivat koko ajan todella valppaina, mutta Saumurikin hätkähti myös niitä ääniä, jotka lähtivät esimerkiksi meidän jaloistamme, eli sekin oli todella hereillä ja levoton. Silli jäi jossain kohtaa portilla muun lauman kävellessä tarhan perälle, ja se haki turvaa ihmisistä hevosten sijaan. Sillä on elämänsä varrella ollut niin huonoja hevoskokemuksia, että se kokee ihmisten seuran paremmaksi turvaksi kuin hevosten, vaikka nykyinen lauma onkin sille todella ystävällinen ja reilu. Oli surullista nähdä rakas ja maailman luotettavin varsa sellaisena, silmät selällään ja korvat pyörien, ihan vain siksi, että jonkun mielestä rakettien ammuskelu on hieno tapa juhlistaa alkavaa vuotta…
Jokainen hevonen pelkäsi tavallaan. Muutama seisoi paikallaan tuijottaen tyhjyyteen, pari juoksi välillä vähän ympyrää, moni nyhjäsi ihan kaverin kyljessä ja ne jotka söivät, söivät nopeasti ja pälyilivät ympärilleen. Yksi treenihevonen seisoi välillä tarhassa pää painettuna alas, mutta läheltä katsottuna sen eleessä ei ollut mitään rentoa. Kaula oli todella jäykkänä, korvat aivan liikkumattomat ja silmät jähmettyneet katsomaan johonkin sisäänpäin, ja tuolla tilassa se pysyi aina muutaman sekunnin, kunnes vähitellen palasi taas maan pinnalle.
Kävimme tarhoissa sisällä mahdollisimman vähän, emmekä ottaneet yhtäkään hevosta tarhasta ulos, kun syystä tai toisesta käsittelimme niitä. Oma lauma oli niille kaikille, myös Sillille, paras turva, ja niiden vieminen pois lauman luota olisi voinut olla vaaraksi meille, hevoselle itselleen ja muulle laumalle. Emme myöskään menneet lauman keskelle yksin siltä varalta, että jotakin sattuu, koska tällaisessa tilanteessa hevonen toimii enemmän vaiston kuin järjen varassa. Jos vaisto käskee juosta karkuun, hevonen juoksee, se ei peloissaan huomaa katsoa, seisooko ihminen sen lähellä vai ei. Rakettipelko on jotakin hyvin paljon voimakkaampaa kuin esimerkiksi muovipussin kyttääminen, eikä ulkoisessa tai sisäisessä paniikissa olevan hevosen kanssa voi olla liian varovainen.
Tänään kaikilla hevosillamme on vapaapäivä. Muutama hätkähti vielä aamulla jotain ihan pientä ja tavallista, eikä tulisi kyllä mieleenkään ottaa niitä vielä tänään pois oman lauman luota. Ne saavat rauhoittua yhdessä sillä aikaa kun puuhaamme ympärillä normaaleja tallirutiineita, eikä niiden tarvitse tänään suorittaa mitään. Juotamme jokaisen, josta on pienikin epäilys ettei se juo tarpeeksi, koska yhtäkään ähkyä emme tähän alkuvuoteen halua, ja hevosia tarkkaillaan normaaliakin tarkemmin päivän mittaan. Hevosesta riippuen huomenna palaillaan takaisin töihin, kaikessa rauhassa ja hevosta kuunnellen.
Tänään kotimatkalla (nukuin tallilla yön, toppaloimi on muuten lämmin peitto!) vastaan ajoi hevosauto. Ensimmäinen ajatus oli, että jollekin on sattunut jotakin, ja hevosta viedään Teivon klinikalle, mutta kopin perässä oli kiinni ravikärryt. Tämä tapahtui aamulla ennen puoltapäivää, kun rakettien ammuskelusta ei ollut kulunut edes puolta vuorokautta. Jokainen tehköön tyylillään, mutta kun katselin yön näiden omien hevosten pelkoa, en voisi kuvitellakaan lähteväni treenaamaan niiden kanssa, en edes lastaisi niitä traileriin heti uuden vuoden jälkeen, ellei kyseessä olisi tosiaan klinikkakeikka… Muistin eilen tulevaa yötä miettiessäni, kuinka kävin ratsastuskoulussa useamman vuoden estetehoilla, jotka pidettiin aina 1.1. Hevoset olivat hyvin energisiä, jotakin typerää tapahtui melkein joka kerta ja meno oli aina vauhdikasta, typerä ponityttöminä ja hyvin moni muukin laittoi asian hevosten joululoman piikkiin… Nykyään sitä osaa ajatella hevosta vähän eri tavalla, ja jo useamman vuoden olen ollut täysin sitä mieltä, että rakettien ampuminen on todella turhaa ja eläimille aivan kamala kokemus.
Näissä mietteissä siirrytään uuteen vuoteen, mietteet eivät olleet iloisia mutta aamu oli, meillä selvittiin uudesta vuodesta onneksi aika hyvin ja vuoden ensimmäinen aamu oli todella kaunis ja aurinkoinen. Saa nähdä, mitä vuodella on meille tarjottavanaan, toivottavasti se sisältää myös huomattavasti aktiivisemman Aasinpotkiman!
– Kitty