Pidän itseäni kädestä kiinni, että tiedän tuntevani

Näin toissa yönä unta, että olin vuoristoradan kyydissä. Istuin ensimmäisessä penkissä, takanani oli ihmisiä, joita en tuntenut. Olin jostain syystä unessa humalassa, vuoristoradassa ei ollut lainkaan turvakaaria ja aina kun vuoristorata kulki niin että mentiin pää alaspäin, pelkäsin kuollakseni että putoan ja tartuin istuimen metallisiin kädensijoihin kiinni niin lujaa kuin jaksoin. Olin ollut samassa vuoristoradassa aikaisemminkin ja muistin jokaisen kaarteen ja silmukan etukäteen, mutta en voinut välttää niitä ja pystyin vain varautumaan niihin tarttumalla lujaa kiinni ja toivomalla, etten putoa.

Tällaista elämä masennuksen kanssa on. Tämä on nyt kolmas lähestyvä vuodenvaihde, jonka taistelen päivä päivältä pahenevaa masennusta vastaan. Kuvio on valitettavasti hyvinkin tuttu. Ensin alkaa ahdistaa vähän, pienet asiat tuntuvat suuremmilta ja asioiden tekeminen ja aloittaminen lykkääntyy ja muuttuu vaikeammaksi. Sitten alkaa tulla hetkiä, jolloin olo on jotenkin poissaoleva, seuraan hetkittäin omaa elämääni ulkopuolisen silmin enkä voi vaikuttaa siihen mitenkään, olo on juuri kuin olisi humalassa. Väsyttää, tuntuu että koko ajan on vähemmän ja vähemmän voimia roikkua jossakin kiinni, kun mielialat ja oma jaksaminen heittävät volttia toisensa perään. Vuoristorata jatkaa kulkemistaan, halusin tai en, ja jossain kohtaa tulee se kaarre, jossa ei enää jaksa pitää kiinni vaan putoaa, ja silloin sattuu.

Juuri nyt olen siinä pisteessä, että makaan maassa ja joka paikkaan sattuu. Ei fyysisesti, vaan henkisesti. Minun on todella vaikea olla läsnä omassa elämässäni ja haluaisin ottaa siitä aikalisän, koska tuntuu siltä, että en jaksa käsitellä tätä kaikkea nyt. Haluaisin ottaa mukaani vain ne hyvät, rakkaat ja tärkeät asiat ja käpertyä hetkeksi peiton alle, sellaisen pehmeän, lämpimän ja pörröisen peiton, ja maata siellä kunnes jaksan taas yrittää uudestaan.

(c) Jussi Toivola
(c) Jussi Toivola

Olen käynyt nyt noin puoli vuotta taas normaalisti töissä, ja haluan pitää kiinni normaalista arjesta ja ennen kaikkea hevosista ja ystävistä. Se on kuitenkin välillä todella vaikeaa, kun selän takana väijyy koko ajan varjo, joka astuu näkyviin heti, kun olen tarpeeksi väsynyt tai jokin asia tuntuu vaikealta. Törmäsin tänä aamuna jossakin yhteydessä sanaan “harhaanjohtaja”, ja sillä nimellä haluan kutsua tuota varjoa, masennustani, joka yrittää jatkuvasti muistuttaa olemassaolostaan ja sanoa, että parempi olo on vain harhakuvaa, joka ei kestä pitkään. Tunnen kasvavaa epävarmuutta asioissa, jotka tiedän osaavani, ja sanon asioita, joita en koskaan normaalisti sanoisi. Harhaanjohtaja on se osa minusta, joka nauraa ivallisesti ja sanoo “et sinä kuitenkaan osaa”, “et tee tarpeeksi”, “sinä olet helposti korvattavissa” ja joka laittaa suuhuni sanoja, jotka on tarkoitettu vain kylvämään riitaa ja aiheuttamaan pahaa mieltä.

Olen saanut apua paljon enemmän kuin moni muu samassa tilanteessa. Minulla on vahva ystäväpiiri, joka oikeasti välittää ja auttaa, kun tarvitsen apua. Minulla on perhe, joka on tukenani silloinkin, kun tuntuu että kukaan muu ei olisi. Minulla on myös ammattiapua, josta olen saanut paljon työkaluja selviytymiseen. Minulla on hevoset ja koirani, jotka ovat olleet tukena aina silloin, kun tuntuu, että puhuminen ja kuunteleminen on vaikeaa, ja pitää vain olla hiljaa ja hengittää. Tiedän, että näiden kaikkien avulla selviän tästäkin alamäestä, mutta juuri nyt tuntuu aika vaikealta. Tämä on suuri syy siihen, miksi blogissa ei ole ollut mitään elämää pitkään aikaan, sillä vaikka ajatuksia teksteistä olisi paljon, en ole jaksanut kirjoittaa. Olen keskittynyt elämisen sijasta selviytymiseen.

Yksi hyvistä päivistä, kun hymyileminen oli helppoa.
Yksi hyvistä päivistä, kun hymyileminen oli helppoa.

Syy siihen, miksi kirjoitan tämän tekstin hevosblogiini, on se, että tämä aihe koskettaa lähes jokaisen arkea joko omalla tai jonkun läheisen kohdalla. Masennus, burn out, erilaiset ahdistuneisuushäiriöt ja muut eivät ole mikään tabu, eivät ainakaan saisi olla, ja niitä tulee vastaan hevosalalla ihan siinä missä kaikkialla muuallakin. Hevosalan ihmiset ovat monessa asiassa taitavia ja tekevät päivittäin hienoja asioita, mutta moni asia on kuitenkin unohtunut matkan varrella. Siksi haluan sanoa Sinulle, tätä tekstiä lukeva hevosihminen, muutaman asian:

– Lepää silloin, kun olet väsynyt. Sinä olet monessa tilanteessa superihminen, kun pärjäät päivittäin valtavien saaliseläinten kanssa monenlaisissa tilanteissa, mutta edes superihminen ei pärjää ilman lepoa.

– Jos et aio sanoa mitään kannustavaa tai rakentavaa, älä sano mitään. Hevosalalla on ollut jo kauan tapana kritisoida toisten tekemisiä sen sijaan, että sanottaisiin jotakin positiivista tai jaettaisiin kokemuksia ja oppeja toisille hevosihmisille, ja some ei varmasti ole vähentänyt tätä käytöstä. Mieti kuitenkin seuraavan kerran hetki, ennen kuin sanot sen, mikä tulee ensimmäisenä mieleesi. Mieti, onko sanoistasi kenellekään hyötyä, koska harvemmin muiden kritisoimisesta tulee lopulta itsellekään kovin hyvä mieli. Kannusta, kehu ja jaa kokemuksiasi, saat varmasti samalla mitalla takaisin ja se tuntuu oikeasti hyvältä.

– Jos sinulla on huono päivä, älä vie huonoa päivää hevosesi luokse. Hevonen ei kuole vapaapäivään, eikä hevonenkaan jaksa loputtomiin kantaa ihmisten huonoja päiviä. Vedä henkeä, halaa hevostasi ja kysy, jaksatteko selviytyä päivästä yhdessä. Jos kumpikaan teistä epäröi, halaa hevosta vielä kerran ja mene kotiin lepäämään.

– Toimi arvojesi mukaan, aina. Olit sitten miten väsynyt, kiukkuinen, masentunut tai ahdistunut, älä anna sen näkyä tavassa, jolla kohtaat tai käsittelet hevosia tai ympärilläsi olevia ihmisiä. Pidä kiinni siitä, minkälainen ihminen olet, sillä kaiken pahan olon alla se ihminen odottaa kärsivällisesti, että jaksaisi taas ottaa tilanteen hallintaansa.

Tänään vietän päivän kotona Milan kanssa lepäillen ja jätskiä syöden, huomenna yritän taas uudestaan… Matka on pitkä, mutta päämäärä selvä: haluan selviytymisen sijasta oppia taas elämään.

10623713_914512385229831_2912866676285655036_o

– Kitty

Comments 1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.