Eläimen arvoinen elämä

Elämä on ristiriitainen käsite ihmisten ja eläinten yhteisessä maailmassa. Ihmisten parissa elävien eläinten elämä on aina tavalla tai toisella ihmisten käsissä, ja lemmikkieläinten kanssa tämä päätäntävalta toisen olennon elämästä korostuu. Ihminen voi säädellä, kuinka pitkä lemmikin elämä on, ja myös elämänlaadun määritteleminen on ihmisen tehtävä. Pehmeämpien arvojen myötä myös elämän arvostus on muuttunut, ja tunteet ovat yhä enemmän mukana lopetuspäätöksissä. Moni kokee yhä vahvemmin, että eläimelläkin on oikeus elää pitkä elämä ja kuolla vasta vanhana, ja nykylääketieteen avulla se onkin pitkälti mahdollista.

9745521E-8590-4A08-B394-30E1C4E44638

Rakkaus lemmikkiin hämärtää kuitenkin monesti sen tosiasian, että eläin ei ajattele elämästä ja kuolemasta samalla tavalla kuin ihminen. Vakavasti sairas ihminen pystyy ajattelemaan, että haluaa elää vielä kivuistaan huolimatta, koska elämässä on välillä hyviäkin hetkiä. Ihminen myös tietää, että välillä kipuja on vähemmän. Sairas ihminen saattaa haluta elää vielä siksi, että ehtisi tavata kaikki ystävänsä ja sanoa hyvästit, tai kokea vielä yhden matkan johonkin ennen kuolemaansa. Kuoleman lähestyessä ihminen tarraa yhä tiukemmin kiinni elämään, sillä kuolema on lopullinen ja tuntematon, eikä kukaan tiedä, mitä sen jälkeen tapahtuu vai tapahtuuko yhtään mitään.

Kun eläin on sairas, sen ajatukset ovat vain siinä hetkessä. Se tuntee kipua, sen voi olla vaikea liikkua ja se kokee olonsa turvattomaksi, koska ei voi puolustautua mahdollisilta vaaroilta. Eläin ei tiedä, että kipu saattaa tulla aaltoina, ja välillä on hetkiä, jolloin ei satu niin paljon. Pienikin kipu aiheuttaa eläimelle aina stressiä, ja etenkin saaliseläimelle kuten hevoselle se on varmasti pelottavaa. Hevonen, joka kokee ettei voi juosta pakoon, olisi luonnossa kuollut hevonen,  ja vaikka kukaan ei meidän kesyhevosiamme tarhoista yhtäkkiä tulekaan syömään, hevosen alkukantaiset vaistot kertovat sille, että se on vaarassa. Pitkittynyt kipu aiheuttaa herkästi muita terveysvaivoja, kuten mahahaavan, joka voi syntyä hyvinkin lyhyessä ajassa, jos hevonen kokee riittävästi stressiä ja epämukavuutta.

Nykylääketieteen ansiosta hevoseltakin voidaan hoitaa jo vaikka mitä vaivoja, vaikka ne olisivat kuinka vakavia. On tietysti hienoa, että hevosten hyvinvointia voidaan edistää koko ajan paremmin, mutta tämä mahdollistaa valitettavasti myös sen, että hevosen elämää voidaan pitkittää enemmän kuin olisi ehkä eettisesti oikein. On vaivoja, joita ei voida kokonaan parantaa, mutta niitä voidaan lievittää ja niiden etenemistä voidaan hidastaa. Omistan itse parikymppisen kimon, jolla on nivelrikkoa ja muutama pieni patti hännässä (todennäköisesti kasvaimia, vaikkei niitä ole tutkittu). Niveliä on hoidettu piikittämällä, ja piikityksestä on saatu apua nopeasti. Hoitovaste on niin hyvä ja vaikutus ollut sen verran pitkä, että toistaiseksi olen sitä mieltä, että piikittäminen on ollut järkevää ja hevosen elämänlaadun kannalta hyvä päätös.

Mistä tietää, että etenevien vaivojen hoitaminen ei enää kannata? Milloin se ei ole enää eettisesti oikein? Tähän on varmasti yhtä monta vastausta kuin on eläinihmistäkin, ja myös eläinsuojelulaki asettaa tähän jotakin näkökulmia. Laki sanoo, että eläimelle ei saa aiheuttaa tarpeetonta kipua ja kärsimystä, mutta kuka asettaa rajan siihen, milloin eläimen hoitaminen on lopetettava ja eutanasia on oikea vaihtoehto? Olen päättänyt, että omien eläinteni kohdalla, oli kyse mistä tahansa eläimestä, pidän kiinni muutamasta periaatteesta, joiden perusteella teen sitten joskus lopullisen päätöksen. Jos eläin ei pysty sairauden tai vamman takia enää toteuttamaan lajinmukaisia tarpeitaan (liikkumaan, syömään lajille normaalilla tavalla, olemaan lajitovereiden seurassa niin että kokee olonsa turvalliseksi, hoitamaan turkkiaan/kehoaan tai tekemään tarpeitaan kunnolla), ollaan jo askel liian pitkällä. Esimerkiksi vanhan hevosen kanssa en ikinä lähtisi siihen, että hampaat olisivat niin loppu, ettei hevonen voisi syödä enää heinää vaan pelkästään puuroja. Ruuan etsiminen ja pureskelu on hevosille niin tärkeä tarve, etten rehellisesti sanottuna usko, että hevonen voisi elää hevosenarvoista elämää syömällä pelkkää puuroa kiposta. Myös uni on meistä jokaiselle ensiarvoisen tärkeää, ja jos hevonen ei pysty/uskalla mennä enää makuulle, se ei saa levättyä kunnolla. Jalkavaivojen kohdalla vedän oman rajani siihen, että jos hevonen ei voisi liikkua itsenäisesti ilman ratsastajaa kivutta kaikissa askellajeissa, ei ole reilua pitää hevosta hengissä. Olen kerran nähnyt, kun vanha jalkavaivainen hevonen pelästyi ja yritti lähteä karkuun, mutta kroppa ei antanut enää periksi juosta, ja hevonen vain jotenkin hyppi ja loikki paniikissa paikallaan kun ei muuta voinut… Sillä hetkellä päätin, että siinä ollaan menty oman eettisen rajani yli jo aikaa sitten.

Olisi kaunista ja helppoa, jos jokainen meistä ihmisistä ja eläimistä kuolisi vanhuuteen rauhallisesti nukahtaen, mutta valitettavasti se ei mene niin. Luonnossa eläimet lähes aina joko syödään, metsästetään ihmisen toimesta tai sitten ne kuolevat hitaasti vammoihin tai sairauksiin. Lemmikkieläimiä harvemmin joutuu toisten eläinten saaliiksi (toki näitäkin sattuu), ja eläinsuojelulakiin ja ihmisten moraaliin nojaten minkään eläimen ei myöskään pitäisi ihmisten hoidossa kuolla hitaasti riutumalla. Näin kuitenkin valitettavasti käy aina silloin tällöin, kun vanhaa ja/tai sairasta eläintä hoidetaan ja pidetään lääkkeillä hengissä liian kauan, tai sitä vastoin jätetään hoitamatta ja ajatellaan, että kyllä se pärjää ja nauttii silti elämästään vaikka vähän ontuukin kolmea jalkaa ja hengästyy syödessään. Monesti ihminen myös sulkee silmänsä selvältä kivulta, koska sen näkeminen rakkaassa eläimessä on vaikeaa ja edellyttää ihmiseltä vastuullisia päätöksiä, joita haluaisimme välttää.

On todella pelottavaa sanoa, milloin toisen on aika kuolla. Se on kuitenkin tehtävä, jonka jokainen eläimen omistaja ottaa hartioilleen sillä hetkellä, kun hankkii eläimensä. Päätöksen tekeminen ei ole helppoa, se ei ole kivaa ja se aiheuttaa lähes aina ristiriitaisia tunteita siitä, onko päätös tehty liian aikaisin tai liian myöhään. Ihmisellä on kuitenkin valta määritellä toisen olennon elämän arvo, ja tuo arvo on suurin silloin, kun elämä on yhä elämisen arvoista – siksi viimeinen päätös on parempi tehdä vähän liian aikaisin kuin liian myöhään, ja se on suurin kiitos, jonka voimme eläinystävillemme yhteisistä vuosista antaa.

Tämä teksti on pyörinyt mielessäni jo useamman kuukauden, kerännyt inspiraatiota vähän sieltä sun täältä ja nyt se oli lopulta valmis julkaistavaksi. Omistan itse kaksi nuorta, yhden keski-ikäisen ja yhden vanhan eläimen, ja nämä asiat on syytä käydä itsensä kanssa läpi, vaikka päätös ei olisi toivottavasti vielä pitkään aikaan ajankohtainen… Missä menee sinun rajasi, ja minkälainen on sinun eläimesi arvoinen elämä?

– Kiti

Comments 1

  • Kirjoituksesi olisi voinut olla minun näppäimistöltäni kirjoitettu. Minä olen se, joka päättää eläimeni elämän pituuden ja haluan lopetuksen tapahtuvan mielummin liian aikaisin kuin liian myöhään (tietänet mitä tarkoitan?) Edellisen hevoseni viimeinen eläinlääkäri käynti päättyi siihen, että pyysin eläinlääkäriä lopettamaan hevoseni saman tien. Eläinlääkäri selkeästi kauhistui, ilmoitti ettei se ole mahdollista (pe iltapäivä, ruho olisi joutunut odottamaan klinikan pihalla viikonlopun yli, ymmärsin kyllä). Hevonen tuli kotiin ja söi kipulääkettä siihen saakka kun lopetuspäivä koitti. Eläinlääkärin mielestä hevoseni olisi mennyt ”oloneuvoksena”, minusta ei. Hevonen oli minulle tärkeä ja rakas, tiedän tehneeni oikein kun päästin sen pois. Säälittää ne eläimet, joiden elämänlaatu on huono, mutta omistaja ei näe kipuja. Eläin on etuoikeutettu, koska niillä eutanasia on sallittu. Meillä ihmisillä ei.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.