Eilen oli tarkoitus ajaa Mönkka, mutta apukäsien puuttuessa päätin ottaa sen mönkijän perään hölkälle. Meillä juoksutetaan hevosia melko paljon mönkijää apuna käyttäen, koska se on oikeastaan ainoa keino, jolla hevosen saa hölkkäämään pitkää suoraa ilman ratsastajaa. Ajo-opetetulla hevosella tämän voi toteuttaa myös kärryillä, mutta mönkijällä mentäessä hevoseen voi vaikuttaa eri tavalla ja sitä pystyy tarkkailemaan useammasta suunnasta, kun taas ajaessa suurin osa näkökentästä rajoittuu hevosen takapuoleen.
Suoraan juokseminen on todella hyödyllistä etenkin siksi, että suoraan juostessa pystytään havaitsemaan helpoiten, että hevonen ei todellakaan ole suora. Yksikään hevonen ei ole tasapuolisesti taipuisa ja liikkuva molemmista kyljistä ja kaikista jaloista, vaikka ne voidaankin treenata hyvin lähelle suoruutta. Osaava ratsastaja osaa ratsain tukea ja vahvistaa hevosen heikompia osa-alueita, jolloin hevonen saattaa esimerkiksi kouluradalla näyttää hyvinkin suoralta. Möndull on selkeästi hyvin toispuoleinen ja oikea kierros on ratsain paljon vaikeampi, ja tämä vinous näkyi mönkijän perässä ennen kaikkea ravin tahdissa. Ennen ravin tahdin korjaamista oli kuitenkin pohtimista siinä, miten erittäin tölttivahva hevonen ylipäätään saadaan ravaamaan ilman ratsastajan apuja.
Kolmikäyntisen kanssa tekeminen on siinä mielessä helppoa, että se yleensä kävelee tiettyä vauhtia, siirtyy siitä vauhdin kasvaessa raville ja lopulta kun vauhti kasvaa tarpeeksi, se nostaa laukan. Islanninhevosella askellajeja on neljä tai viisi, Möndullin tapauksessa viisi. Tämän vuoksi se tarjoaa helposti ravin sijasta tölttiä, tai “possupassia”, joka on kaksitahtista, puolelta toiselle vaappuvaa epämiellyttävää tölttiä (sekä hevoselle että mahdolliselle ratsastajalle). Mönkka on liikkeiltään hyvin lateraalinen, eli se liikkuu helposti sekä käynnissä, töltissä että laukassa niin, että saman puolen jalat liikkuvat samaan aikaan. Siksi ravi on sille ehdottomasti kaikkein haastavin askellaji, koska siinä sen pitäisi käyttää tasapuolisesti diagonaalisia jalkapareja, eli ristikkäisiä jalkoja yhtä aikaa. Jokaisella islanninhevosella on hieman omat tapansa siirtyä töltistä raviin, Mönkalla siirtymä on isohko “hyppy”. Tällaisen hypyn aikaansaamiseksi sen on rikottava töltin tahti, ratsain se tapahtuu keventämällä hetkeksi istuntaa ja antamalla Mönkalle reilusti tilaa hypähtää raviin. Tätä en tietenkään voinut tehdä samalla tavalla mönkijän kanssa, joten piti keksiä jotain muuta.
Kokeilin aluksi lisätä vauhtia, josko Mönkka siirtyisi sitä kautta itse raville. Se oli kuitenkin alussa niin vahvasti pohkeen takana, että sillä ei ollut ajatustakaan ravista. Aloin tehdä mönkijällä melko nopeassa tempossa hidastuksia ja pieniä kiihdytyksiä (tietysti niin, että hevonen oli tarpeeksi kaukana silloin, kun jarrutin), jonka kautta töltin tahti alkoi rikkoutua ja Mönkka rupesi selvästi hakemaan parempaa vaihtoehtoa. Jossain kohtaa se sitten siirtyi itse kiihdytyksessä raville, ja sen jälkeen ravi pysyi hyvin siitäkin huolimatta, että vaihtelimme paljon tempoa ajelun aikana.
Möndull on minulla ajotreenissä, ja haluan, että ajettava hevonen on mahdollisimman suora kropastaan. Haluan myös selvittää sen kropan haasteet, jotta voin korjata niitä sitten kärryiltä käsin helpommin. Möndull aloitti mönkijän perässä ravissa, jonka tahti oli selvästi epätasainen. Se saattoi ravata muutaman askeleen puhtaammin, mutta sitten raviin tuli taas pieni tahtirikko, joka näkyi eniten etupäässä. Koska hevonen on minulle tuttu, uskalsin veikata tahtirikon johtuvan enemmän kropan vinoudesta kuin esimerkiksi jostakin vaivasta, ja aluksi hölkkäytin Mönkkaa noin 12 km/h hyvin rauhallista ravia.
Meidän ajoreittimme on onneksi kaikkea muuta kuin tasainen, ja pääsimme menemään paljon mäkiä matkan aikana. Alamäkiin hidastin vauhtia vähän, ja ylämäessä otin vähän reippaamman vauhdin, jotta Möndull pääsi venyttämään askelta ja ponnistamaan enemmän takapäällään. Näiden mäkien myötä ravi alkoi puhdistua nopeasti. Ylämäen jälkeen ravi oli hyvää, mutta alamäen jälkeen se oli suorastaan loistavaa. Kun hidastin alamäkeen, Mönkka joutui kääntämään lanneselkää ja ottamaan takajalkoja enemmän alleen, jolloin sen takapää alkoi toimia paremmin. Sitä kautta ne jaksoivat työntää paremmin voimaa myös eteen, ja joka alamäen jälkeen hevonen oli suorempi ja ravi puhtaampi. Lopuksi ravasimme ehkä 14 km/h rentoa, letkeää ja puhdasta ravia, ja hevosen selkä näytti venyneen ainakin puoli metriä. Sen kaula oli myös pidempi ja lapojen liike paljon vapaampi, ja takapää mahtui paremmin rungon alle. Loppukäyntien ajan minulla oli väsynyt mutta oikein hyvin kävelevä hevonen, menimme noin neljän kilometrin lenkin kaiken kaikkiaan.
Suurin muutos, mikä hevosessa tapahtui lenkin aikana, oli etupään ja takapään yhteyden löytyminen. Mönkka on liikkuessaan vähän “poikki” keskeltä, liike ei kulje kunnolla takaa eteen ja selkä jää helposti liikkumattomaksi, vaikka jalat tekisivätkin kropan alla jotakin. Juostessaan itsekseen ilman ratsastajaa Möndull löysi vähitellen koko ajan paremmin tuota puuttuvaa yhteyttä, kun se joutui esimerkiksi alamäissä ottamaan takapäätä käyttöön ja oikeasti työntämään takasilla. Ajaessa olisi tärkeää, että se saisi kärryjä vetäessä myös selkälihakset käyttöön, koska sillä tavalla vetäessään ajaminen ei kipeytä sitä ja se saisi siitä kaiken hyödyn irti.
– Kitty